
Kissan sterilisaatio
Kissan sterilisaatio
Kissan sterilisaatio - pieni toimenpide, suuri hyöty. Sterilisaatioleikkauksen avulla naaraskissa rauhoittuu, ja pentuna steriloidun kissan riski saada maitorauhaskasvaimia pienenee.
Kissan
sterilisaatio on rutiinitoimenpide, josta kissa toipuu yleensä
nopeasti. Jos kissa on kiinnostunut haavasta, sillä on hyvä pitää
muutaman päivän ajan kauluria. Leikkaukseen sisältyy hyvin pieni
komplikaatioiden riski, kun taas sterilisaation positiiviset vaikutukset
kissan elämään ja terveyteen ovat huomattavasti leikkauksen riskejä
suuremmat.

Kissan sterilisaatio rauhoittaa kissaa ja vähentää karkailua
Leikkauksen aikana kissa saa kipulääkeannoksen, mutta kipulääkkeen antamista voidaan jatkaa kotona tarpeen mukaan. Antibioottia ei anneta kotiin, jos tähän ei ole erityistä syytä, koska kissan sterilisaatio on niin sanottu puhdas leikkaus.
Kissa on hyvä sterilisoida pentuiässä
Naaraskissa voi tulla tiineeksi jo ensimmäisestä kiimastaan noin 3-4 kuukauden ikäisenä. Suositeltavaa olisi leikkauttaa kissa noin nelikuisena. Varhain leikatun naaraskissan riski saada maitorauhaskasvaimia on olemattoman pieni verrattuna leikkaamattomaan tai aikuisena leikattuun.
Ehkäise kissan lihominen leikkauksen jälkeen
Kun kissa leikataan, sen energiantarve vähenee ja riski lihomiselle on suuri, ellei kissan ruokavalioon tehdä muutoksia. Leikatulle kissalle kannattaakin syöttää laadukasta, vähäenergistä kissanruokaa. Kissan liikunnasta huolehditaan leikittämällä kissaa ja tarjoamalla sille virikkeitä. Kissan painoa ja ruumiinrakennetta on hyvä seurata leikkauksen jälkeen.
